sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Voittojen tie

Jaahas ja tän päiväisestä ei kovin pitkää kisaraporttia saa vaikka kuinka yrittäis. Nimittäin ei me ehditty Lucan kans Lempäälässä Takujen kisoissa kovin kauaa vanheta, kun jo päivän ensimmäiseltä radalta napsahti makea nollavoitto ja nousu kolmosiin:) Päivän rata oli kaikin puolin melko optimaalinen; kontaktit oli varmat ja hyvät, vauhti hyvää, ohjaukset toimi, ei ollut yhtäkään sellaista epäröintikohtaa ja kaarroksetkaan ei tainneet mennä mahdottoman pitkiksi. Näin siinä vaan sitten kävi, että pikkuista vajaa vuosi ja 2 kuukautta ehdittiin tahkota ykkös- ja kakkosluokissa yhteensä ja lopulta ne kakkosten nollatulokset syntyi alle viikossa.

Olen tämän päivän jälkeen täysin vakuuttunut yhdestä asiasta: tästä lähtien aion soveltaa kisoissa ainoastaan positiivista ajattelua ja lähteä radalle aina "nolla tulee" -asenteella. Niin hassulta (ja myös ennen pitkää mahdottomalta) kuin se kuulostaakin niin todellakin on toiminut tässä viime päivinä:D Jostain kummasta sellainen ajatus vain hiipi päähäni jo viikolla, kun kisakirje saapui, että jaahas ja mahtaakohan se nousunolla tulla ekalla vai tokalla radalla. Tällainen puolihumoristinen yltiöpositiivisuus rentouttaa ja vie sopivasti pois kaiken ylimääräisen analysoinnin ja paineet. Jotenkin sitä vain kehittää itselleen sellaisen äärimmäisen itsevarmuuden ja luottamuksen koiraa kohtaan, josta taas seuraa se, että koira toimii kisaradalla kuten treeneissäkin. Ja kun se treeneissä toimii pääosin mainiosti niin silloinhan kisaradat pitäisi periaatteessa olla ihan peruskauraa, koska ne kuitenkin ovat usein paljon helpompia kuin treeniradat:) Tämän paremmin en oikeastaan osaa tätä päässä(ni) tapahtunutta naksahdusta selittää. Faktahan on se, että koira ei itse todennäköisesti välitä kovinkaan paljon tekeekö se agilityä treeneissä vai kisoissa; se haluaa onnistua molemmissa tilanteissa aivan yhtä paljon. Tärkein koiran suoritukseen vaikuttava tekijä on minun ohjaus, ja jos se ohjaus on kisoissa selkeästi erilaista kuin treeneissä niin tottakai se vaikuttaa koiran tekemiseen. Epävarmasta ohjauksesta seuraa epävarma koira, joka ei välttämättä teekään asioita niinkuin se treeneissä, paineettoman ohjauksen alla tekisi. 

Toinen asia, jonka olen huomannut tapahtuneen viimeisten muutaman kisan aikana on se, että ehdin ajatella radalla uskomattoman paljon:D Ehdin periaatteessa käydä erikseen läpi jokaisen esteen kohdalla radan kokonaistilanteen siihen mennessä tyyliin "siinä meni puomi, ei vielä virheitä, jahas ja muuri noin, sitten tiukka hyppy, no siitäkin selvittiin.." ja niin edelleen. Saattaapi olla, että näin laaja-alaista ajatustyötä ei enää kolmosten radoilla ehdi tehdä, mutta se on myöskin ollut hauska keino pitää pää sopivan kylmänä ja todellakin edetä sitä rataa vain este kerrallaan. Jos oma ajatus on jo radan ensimmäisellä esteellä loppupään tiukassa ohjauskuviossa niin voisi olettaa, ettei siinä välillä tapahtuvat asiat välttämättä suju kaikkein mallikkaimmin;) Ja kuten jossain aiemmassakin pohdinnassani totesin: koira suorittaa rataa tasan yksi este kerrallaan eikä se mieti, mikä on radan tulos siihen asti tai mitä vaikeita kohtia on vielä tulossa. Siinä olisi ihan hyvä ajatusmalli myös ohjaajalle!

Tämän päivän ja viime viikonlopun suorituksiin ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Onnistuminen ja voittaminen tuntuu äärimmäisen hyvältä, varsinkin kun niitä takkuilujakin on matkalla ollut enemmän kun tarpeeksi. Kolmosiin siirtyessä tiedostan sen, että siellä ei varmasti palkintosijoja kovin hevillä kolkutella ja taso on aivan eri luokkaa kuin tähän asti. On kuitenkin jännittävää edes päästä kisaamaan samoille radoille Suomen huippukoirakoiden kanssa ja toki myös odotan mielenkiinnolla uusia, haastavampia ratoja! Tästä eteenpäin kaikki saavutukset ovat meille pelkkää plussaa. Tavoitteita en kolmosiin nousun jälkeen ole osannut oikein koskaan tähän mennessä asettaa enkä ehkä halua niin tehdä nytkään:) Kisataan niin kauan kuin se tuntuu mukavalta ja mielekkäältä ja katsotaan mihin se johtaa.