Koostetut tokoilut viime viikolta

Viime viikko oli ihan hyvä tokoilun kannalta, mutta johonkin kummaan tuntui taas katoavan se aika, että olisi viitsinyt dokumentoida treeneistä tänne. Siispä koitan näin jälkikäteen vähän muistella, ettei nyt menisi hyvät tekemiset ihan hukkaan!

Tiistaina tokoiltiin ulkokentällä Marjan kanssa. Jälleen kerran tuli todettua, että ihan oikeasti kannattaisi suoda edes muutama ajatus sille reenille jo ennen kun tönöttää siellä kentällä koiran kanssa! Pää oli täysin tyhjänä mitä tehtäisiin ja sitten kun sitä vaan nopeasti päättää tehdä VÄHÄN JOTAIN niin eihän siitä hääviä tule. Ja mikä harmittavinta, se on epäreilua myös koiraa kohtaan kun et oikein itsekään ole miettinyt, mitä siltä vaadit ja mistä palkka tulee.

Noh, joka tapauksessa otettiin sitten sitä surkeaa metallinoutoa, joka aiheutti päänvaivaa jo edellisen lauantain Susannan treenissä. Monien viikon aikana sadelleiden neuvojen ja ohjeiden seurauksena päätin nyt kuitenkin toimia Sinin antamien vinkkien mukaan, koska ne a) tuntuivat hauskimmilta ja b) näyttivät ainakin treeneissä toimivan parhaiten. Eli nyt jätetään pitoreeni sittenkin kokonaan pois (aiheuttaa turhaa paineistusta kun kuitenkin osaa pitää) ja otetaan metallia vain ja ainoastaan "leikkinä" eli sitä hetsaamista, heitto, EI PIDÄ-käskyä vaan odotetaan että nappaa suuhun ja lähdetään juoksemaan karkuun, palkka lentää. Unohdetaan siis nyt se "treenaaminen" ja yritetään tätä toista kautta, jolla ehkä olisi ollut syytä aikanaan aloittaa ihan oikeastikin metallin reenaus, vaan eipä ollut parempaa tietoa asiasta silloin. 

Liikkeestä istumista ja myös Z-kuviota myös vähän hömpsyteltiin. Istumiset ok ja pallolle eteen vapautus, kun katse oli sinne suuntaan. Z-kuviossa istumiset menikin sitten sekoiluksi ja meni istu-käskyllä maahan monta kertaa kun se tuli maahan-käskyn jälkeisenä. Nooh, tästä nyt ei ressiä kun se istuminen toistaiseksi on ihan hyvällä mallilla, mutta mielenvirkeydeksi tietysti miksauksia kannattaa myös ottaa silloin tällöin!

Vielä merkkiä häiriökapuloiden kanssa, ja hyvin se merkki sieltä löytyy eikä enää kyllä häiriöihin lähde. Ainut tietysti, että vauhtia sais merkille menossa olla enemmän... Se onkin sitten seuraava treenin aihe tässä liikkeess, mutta tällä erää nämä EVL-liikkeet on lähinnä sellaista voittajaliikkeiden välipalaa, jottei menisi liian yksitoikkoiseksi treenit. 

Perjantaina sitten tehtiin Sinin ohjauksessa hallilla. Tällä kertaa huomattavasti onnistuneempi reeni myös sen oman pääkopan kannalta, kun olin edes vähän kartalla mitä haluan tehdä. Tuon murheenkryyni-metallin lisäksi otettiin alkuun ruutua, ja jälleen täytyi todeta, että eipä se oikeastaan mainittavasti ole edennyt siitä kun viimeksi sitä Sinin kanssa tehtiin.. Paikka meinaa Lucalla jäädä melko eteen, eli nyt sitten tarkkuutta siihen mistä kohdasta se palkka tulee! Siinä mielessä kuitenkin parannusta on tapahtunut, että mitään semmosia puolimatkaan jäämisiä tai epäröintejä sinne ruutuun asti menon suhteen ei oo tullut. Nyt myös uutena sellanen vinkki, että jos se meinaa yhtään jäädä väärään paikkaan eikä heti korjaa itse edemmäs ruudussa niin kutsutaan vaan pois sieltä ennen kuin ehtii alkaa tarjoileen niitä reunatörppöjä. Sitä me ei haluta:) Ja väliin kun muistaa ottaa pitkältä matkalta palkka ruudussa ja kaikkia erilaisia toistoja sopivasti sekaisin niin eiköhän se siitä lähde!

Lisäksi vielä luoksetulon maahanmenoja, jotka näytti niin kivalta Marjan ja Ronin reenissä:) Nyt sain niihin ihan hyviä toistoja kierrättämällä siivekkeiden ympäri melko pitkällä matkalla, jolloin vauhtia tulee hyvin ja sitten koira ihan lähelle eteen sekä selkeä oman kropan apu. Tämähän on käytännössä täysin lähtöruudussa tämä liike, koska ilman sitä suuren suurta kroppa-apua siitä maahanmenosta tulee hiiiiieman erilainen:/ Myöskin vauhti suoralla oli ihan eri maailmasta kun sitäkin kokeiltiin. Hassua sikäli, että luoksetulon stopeissa se vauhti on kyllä suorallakin ihan hyvä, ja kestää myös toistoja! Ehkä se maahanmeno on vaan jotenkin vastenmielisempi liike.. Jottei kuitenkaan vaivuttaisi treenaamattomuuden epätoivoon, täytynee ajatella myös niin, että nämä liikkeet (ruutu, luoksetulon stopit) ovat kuitenkin sellaisia, että jos niissä on hyvin treenatut eri osat niin niiden yhdistäminen ei periaatteessa pitäisi olla homma eikä mikään, vaikka se sitten tapahtuisikin vain kokeessa ja ehkä muutama kerta ennen sitä. Tärkeintä olisi saada niihin vain se hyvä vauhti ja varmuus rakennettua, loppu on pelkkää statistiikkaa:)

Se on pienestä kii

Niin siinä vaan joskus käy, että silloin kun lakkaa liikaa analysoimasta ja pohtimasta eri vaihtoehtoja niin kaikki osuukin nappiin! Näin sattui tänään, ja saatiin tulla Lempäälän kisoista kotiin kaksi luva-nollaa, yhden voiton ja yhden 2. sijan rikkaampina:)

Jo aamusta kisoihin ajellessa koitin kaivella itsestäni esiin sopivaa asennetta, jolla tänään lähdettäisiin liikenteeseen ja kun en mitään selkeämpääkään keksinyt, niin päätin ihan kokeilla sellaista "tuplanolla sieltä tulee "-asennetta. Tämä toki nauratti hieman itseänikin ja ehkä en nyt ihan tosissani kuitenkaan saanut tällaista mielentilaa itseeni asennettua. Päätin jättää analysoinnit sen koommin ja lähteä radalle vain hyvillä mielin.

Hypäri oli perusmukava rata, ei mitään kummallisuuksia eikä kovin haastavakaan. Ainoa kohta, jossa mieleen meinasi hiipiä tuttu "tässä tippuu rima" -ajatus oli kolmoshypylle väkisinkin kökkö valssi. Tällainen ajatus nyt sai tänään kuitenkin väistyä taka-alalle ja radalle lähdettiin onnistuneesti pää tyhjänä:) Näemmä toimiva systeemi. Ei se ollut mikään täydellinen rata; muutama pitkäksi mennyt kaarre ja oma haparointi ohjauksessa radan alkupäässä, mutta nolla kuitenkin. Tosin tätä nollariemua vähän sekoitti pieni välikohtaus. Katsoin radan jälkeen tuloksista, että meille olisi tullut 5 ja paljon hitaampi aika mitä oikeasti tuli. Hieman sitä ihmettelin, mutta kun ei ollut ketään tuttua keneltä kysyä mitä siellä kävi niin lähdin sitten lenkittämään koiraa enkä sen koommin mennyt katselemaan tuloksia. Siinä vaiheessa kun Marja ja Evekin oli saapuneet jo paikalle ja oltiin juttelemassa juuri ennen agiradan rataantutustumista niin tuttu kisatoimitsija tuli kyselemään, kuka meistä äsken palkinnoille pääsi. Siinä sitten lievän hämmennyksen saattelemana otin vastaan myöhäiset palkinnot ja toisen sijan hypäriltä:)

Uskonpa, että agiradan tulokseen vaikutti paljolti juuri se, että sain tietää hypärinollasta ENNEN sitä rataantutustumista. Myös agirata oli hyvin peruskauraa, ei oikeastaan yhtäkään sellasta "huippukohtaa" vaan estettä toisensa perään. Ehkäpä juuri siksi sainkin tutustuttua rataan ilman sen kummempia analysointeja tai ajattelematta kontakteja oikeastaan yhtään kummoisempina esteinä kuin mitään muutakaan. Täytyy myöntää, että mielessä käväisi tässä vaiheessa myös se, ettei epäonnistuminen agiradalla nyt harmita niin paljoa kun yksi nolla on päivälle kasassa:) Toisin sanoen siis ei ollut paineita. Radalla oli vähän epäröintiä ensimmäisen kontaktin jälkeisellä pätkällä, koska eka kontakti oli aavistuksen sekava. Este kerrallaan mentiin kuitenkin loppuun asti ja näin jälkikäteen ajateltuna selkiytyy entistä enemmän se, että en oikeastaan hetkeäkään ajatellut sitä mahdollisuutta, ettei kontakteja suoritettaisi oikein. En mitenkään erityisesti yrittänyt sitä kieltääkään, mutta jotenkin vain tuntui melko varmalta olo niiden suhteen. Ja niinhän se nolla tuli sieltäkin.

Pääsin vielä illalla tähän minun niin rakastamaani analysointipuoleenkin käsiksi kun sain antaa haastattelun ASB-lehden kisaraporttia varten meidän päivästä:) Tämän perusteella voisi sanoa, että jatkossakin mennään tällä linjalla: hoidetaan kisaradat ensin alta pois ilman temppuiluja ja analysoidaan sitten jälkikäteen! Eikös tuo muuten taida olla aika monen huippu-urheilijankin suusta kuultu lausahdus ennen kisoja? Siispä miten mää sen nyt vasta tajusin? :)

Ystävyys on kallein aarre

Jos ei ole koskaan omistanut lemmikkiä, ei todennäköisesti ole kokenut myöskään vastaavaa huolehtimisen tarvetta tai kumppanuutta minkään eläimen kanssa. Vanhemmuus on varmasti asia aivan erikseen, ja siitä en itse osaa sanoa mitään, mutta lemmikin omistajaksi tulin ensimmäisen kerran täyttäessäni 10 vuotta. Jo ennenkin tuota perheessämme oli ollut lemmikeitä; koiria, kissoja ja hevonen. Minulla siis oli jo jonkinlainen käsitys siitä, mitä lemmikistä huolehtiminen vaatii. Se vaatii joka ikinen päivä sitoutumista, ruokkimista, aktivointia, siistinä pitämistä, huomiota ja aikaa. Lemmikki on sellainen harrastus, jota treeneistä tullessa ei voi heittää kaappiin odottamaan taas seuraavaa kertaa, vaan se on läsnä ja ilmielävä ihan koko ajan. Myös silloin, kun sinua ei välttämättä innostaisi niin kovasti viedä sitä lenkille tai siivota sen karsinaa.

Ensimmäinen oma lemmikkini oli kani, jonka kanssa ei suoranaisesti voinut harrastaa mitään eikä se liiemmin reagoinut ihmisen mielialoihin tai oppinut temppuja, mutta sekin vaati huolenpitoa ja hoivaamista päivittäin. Voin sanoa onnistuneeni tässä tehtävässä melko kiitettävästi, sillä Pekko eli yksitoistavuotiaaksi asti, joka on pienelle kanille melkoinen saavutus! Oma lemmikkini pysyi minulle yhtä tärkeänä läpi murrosiän myrskyjen ja aikuisuuden kynnykselle tultaessakin, jolloin se myös matkusti mukanani asumaan opiskelupaikkakunnalle. Se opetti äärimmäisen paljon vastuuta ja pitkäjänteisyyttä. 

Luca tulee aina olemaan ensimmäinen "oikea" koirani, johon varmasti vertaan kaikkia myöhempiä tulokkaita. Saatan saada parempia agility- tai tokokoiria, mutta en koskaan saa toista yhtä valloittavaa persoonaa tai toista ensimmäistä koiraa. Lucan kanssa on hyvin monessa asiassa päästy sieltä, missä aita on matalin ja tehty se vielä ilman ongelmia. Meidän yhteiselomme on alusta alkaen toiminut kuin itsestään, ilman sen kummempia koulutusrituaaleja. Vaikka Luca onkin myös harrastuskoira, on se silti minulle ennen kaikkea Ystävä! Sen läsnäolo tekee elämästäni huomattavasti rikkaampaa, sen kanssa touhuaminen antaa äärettömän paljon hyvää mieltä ja se on aina vankkumattoman lojaali minua kohtaan. Minä olen Lucan elämän keskipiste. Minun velvollisuuteni on pitää siitä hyvää huolta ja tarjota sille virikkeitä ja liikuntaa, vastineeksi saan sen luottamuksen ja kiintymyksen itseeni. Melko pieni hinta niin mahtavasta ystävästä:) 

Hyvää Ystävänpäivää!

Ps: Allaolevan kuvan selitys löytyy täältä

Raakaa tavaraa

Nyt seuraa ihan puhdas treenipäiväkirjapäivitys:) Koska viime viikko meni omalta osaltani toipilaana ja reissussa, jäivät treenit lähes olemattomiin. Maanantaina Luca pääsi kuitenkin Marjan ohjastuksessa vähän agilitaamaan ja tiistaina taisin jotain pientä tehdä pihalla: muistaakseni ohjattua noutoa, merkkiä ja liikkeestä istumista..

Tämä viikko on aloitettu melko mallikkaasti, ja lauantaina seuraa vielä ProCanis-tokoilu Susannan opissa sekä tietty huomisen itsenäiset agilitaamiset.

- Maanantaina Elinan viikonlopun koulutusrataa, joka oli hypäri. Kyllä ilman kontaktejakin on vain joskus mukava reenata, saa keskittyä puhtaasti muihin asioihin! Luca oli mukana aivan mahtavalla asenteella, vaikka rata sisälsi melkoisen  haastavia hyppykulmia ja ohjauskuvioita.  Päällimmäisenä mieleen jäivät ainakin hienosti onnistunut päällejuoksu-poispäinkäännös-leijeröinti-poispäinkäännös kepeille -kohta. Kuulostaa taas melkoisen hifistelyltä, mutta itseasiassa just tällaiset kohdat on aivan mun suosikkeja koko agilityn reenaamisessa:) Hieman itse epäilin löytääkö Luca kepeille melko haastavasta poispäinkäännöksestä, mutta kyllä se vaan on pätevä poika! Huomiona taas kerran myös sellainen, että kepeillä pitäis vaan enemmän uskaltaa luottaa koiraan ja lähteä rohkeasti tekeen persjättöjä jne. AJOISSA. Nyt monesti persjättö kepeillä on semmonen viimetipassa hätäisesti tehty vaikka oikeasti siinä ei pitäis olla mitään ongelmaa.

Toinen radan haastava, ja itseni yllättänyt kohta oli ennakoiva löysä valssi, jonka jälkeen olikin piiiiitkä siirtymä sivusuunnassa seuraavalle esteelle, uhkana myös se, että koira ajautuu takaakiertoon. Ei tässä kohdassa siis mitään ongelmaa myöskään ilmennyt, mutta niin sitä vaan välillä huomaa, kuinka niissä omissa radanlukutaidoissa on aina vaan kehitettävää! Ei todellakaan tuntunut rataan tutustuessa niin pitkältä se valssin jälkeen liikkuva väli:)

Jos jotakin ongelmakohtaa radalla tuli, niin se oli takanaleikkauksessa hypylle. Jouduttiin hinkkaamaan sitä melko monta kertaa ja koiran väsymys oli jo aikamoinen siinä vaiheessa, eli epävarmuus meinasi jo iskeä päälle. Mutta kuten koutsikin huomautti niin mahtavalla asenteella Luca teki ja varoi silti viimeiseen asti tiputtamasta rimoja vaikka vähän jo väsytti ja epäilytti, että mitä se emäntä haluaa. Kokonaisuudessaan siis oikein onnistunut reeni! Mielelläni olisin vielä kokeillut radan loppuosan poispäinkäännöstä kepeiltä putkeen, mutta se jäi nyt toiseen kertaan.. Tässä radassa olis kyllä varmasti riittänyt mentävää vielä toiseenkin reeniin, mutta katsotaan mitä sieltä hallilta löytyy huomenna.

- Tokoilujen osalta viikko on alkanut seuraavasti:
Eilen sisällä pitkästä aikaa vähän kaukoja lankun päällä. Meinaa pikkusen rueta jo häsläämään siinä ja tarjoilemaan kaiken näköistä, jos ei palkkaa kuulu. Pääasia kuitenkin, että tekee erittäin hyvällä tekniikalla ja vireellä! jos siellä nyt jotain pientä häsellystä ilmenee niin se on aina pienempi paha kun huono vire:) Kokeilin yhden-kaksi asennonvaihdosta myös ilman lautaa ja sekin sujui niin hyvin, että oli pakko lopettaa siihen!
Lisäksi tehtiin muutama tunnari itsekseen, eli että kävin vain itse viemässä kapulan kasan sekaan. Hyvin se sieltä etsii ja löytää oikean, mutta nyt siellä on tosiaan sitä ongelmaa, että kun oma löytyy niin jos naksausta ei heti kuulu niin pudottaa sen ja jatkaa haistelua.. sitten palaa kyllä omaan jossain vaiheessa, mutta kovin kysyvästi katsoo mua, että mitäs nyt tehdään. Oon siis varmaankin liikaa palkannut pelkästä oman merkkaamisesta, nyt pitäis päästä siirtyyn siitä eteenpäin.. Täytynee ottaa tämä puheeksi esim. seuraavissa Sinin reeneissä.

Äsken tokoiltiin sitten myös pihalla ruutua ja metallinoutoa. Ruutu on kyllä lähtenyt mukavasti etenemään! Varsinkin tänään tuntui olevan hirveä hinku sinne ruutuun jo ennen käskyä ja vauhti oli tosi hyvä. Pidentelin matkaakin jo jonkin verran ja otin vuoroin vierestä ja vuoroin puolimatkasta seisten. Yhden kerran kokeilin ilman merkkaamassa käyntiä ja sitten rupesikin epäröimään, meni hakemaan kulmamerkkiä. Pois ruudusta, merkkaaminen ja uusi yritys yhtä kaukaa--> sitten jo löytyi hyvin. Eli vielä vaan niitä merkkaamassa käyntejä paljon ja ehkä sitten vain matkaa pidentämällä eteenpäin..
Metallinoudossa otin useamman toiston hetsaamalla ja heittämällä. Kyllä sinne sekaan mahtui jo muutama oikein hyvä tarttuminenkin, jes! Mutta on siellä välillä kuitenkin edelleen sitä, että menee kapulalle, haistaa ja katsoo ja ei haluais millään nostaa mutta nostaa sitten kuitenkin:D Jokatapauksessa itse pito on parantunut huomattavasti siitä mitä oli vielä vähän aikaa sitten. Eli kovasti vaan näitä vauhtipalkkoja siitä nopsasta tarttumisesta ja sitten myös sitä pitoa. Nyt pitoharjoituksissa tein vähän seuraamista ja käännöksiä ilman mitään ongelmia. Vire oli koko reenin ajan niin hyvä, että sekin kyllä vaikuttaa tuohon pitoasentoon.

Kisapäivän mietteitä

Aurinkoista sunnuntaipäivää vietettiin tänään Lempäälän kisoissa kahden radan verran. Aika mukavalta se tuntuu, että meidän seuralaisia saa nykyään jo laskea varsinkin näissä lähialueen kisoissa kahden käden sormilla, ja tänään tuli myös monta mahtavaa palkintopallisijaa ÄSKK:n riveihin. Sen verran on kuitenkin sanottava, että ei yhtäkään niistä meidän sukunimelle, vaikka kisaajia oli sentään kolme... :D

Yritin nyt ihan tosissaan harjoitella sitä itseni psyykkaamista kisapaikalle ajellessani ja rataan tutustuessani. Täytyy sanoa, että se on yllättävän vaikeaa! Suosittelen jokaista kokeilemaan! Tavallaan vielä itsensä pystyykin valmentamaan sellaiseen "taistelumielentilaan", mutta kun tässä lajissa sitä suoritusta ei tehdä yksin, vaan mukana on myös toinen osapuoli, koira. Koiraa et voi psyykata haluamaasi mielentilaan vaikka kuinka yrittäisit. Sen kanssa ei voi tehdä molemminpuolista sopimusta siitä, että nyt tehdään se nolla vaikka väkisin. Koira menee radalle aina vasta tasan sillä hetkellä kun talutat sen lähtöpaikalle, se suorittaa siellä esteen kerrallaan eikä laske maaliin tultuaan montako rimaa tuli alas tai ottiko kaikki kontaktit.  Sillä ei ole myöskään paineita tai toivomuksia siitä, mikä olisi radan tulos, se vain menee ja tekee.

Vaikka koiran suorituksiin ei pystykään etukäteen mielikuvaharjoituksilla tai psyykkauksilla vaikuttamaan, omiinsa pystyy. En ole ihan varma vieläkään, mikä olisi paras mielentila lähteä tekemään rataa: se, että lähdetään tekemään vain ja ainoastaan nollaa tai ei mitään, vai se, että ei lähdetä liian tosissaan, toisin sanoen ei lähdetä yliyrittämään? Itse olen viimeaikoina enemmänkin kallistunut sellaiselle hälläväliä -linjalle, joka ei varmasti myöskään ole kovin hedelmällinen.. Mietin usein jo rataantutustumisessa mitkä kohdat todennäköisesti ovat ongelmallisia ja mikä virhe niissä voi tapahtua. Hyvin usein nämä virheet myös toteutuvat. Toisaalta en pidä myöskään sitä hyvänä lähtökohtana, että ns. kielletään kaikki mahdolliset virheet jo etukäteen ja puoliväkisin uskotellaan itselleen, että nolla tästä tulee. Itse en ainakaan itseäni pysty tällaiseen mielentilaan saamaan, oli rata minkälainen tahansa.

Tänään päätin lähteä radalle vain ja ainoastaan keskittyen kontakteihin, jotka viime viikonloppuna pilasivat molemmat agiratamme. Tässä onnistuin siihen nähden hyvin, että kontaktivirheitä meille ei tullut, joskin varovaiset ja melko hitaat ne olivat. Tänään ne virheet tulivat sitten muualta, molemmilla radoilla juuri niistä kohdista, joita etukäteen epäilinkin; ensimmäisellä radalla putki-puomi -erottelulla karkasi putkeen ja toisella rima tuli alas hieman huonosti liikkuvan valssin johdosta. Uskaltaisin väittää, että molemmat virheet olivat siis puhtaasti minun päänupistani johtuvia!

Miten sen kultaisen keskitien tähän psyykkisen puolen kisavalmistautumiseen sitten löytäisi? Uskon, että harjoitukset, joita olemme esimerkiksi tällä viikolla ennen kisoja - viime viikonlopun kisojen seurauksena tehneet - ovat olleet juuri oikeanlaisia, tuottivathan ne myös tulosta. Se puoli siis piti olla kunnossa. Jostain taas kuitenkin mätti, eikä syy ollut myöskään ratojen vaikeudessa, ne olivat itseasiassa todella hyvin suoritettavissa! Henkiselle puolelle siis mennään. Tästä kertoo myös se, että kun katson toisten nollasuorituksia, ne näyttävät jopa naurettavan helpoilta, vähän kuin nollat napsahtelisivat sieltä ilman sen kummempaa yritystä tai työtä. Sitten kun siirrytään siihen omaan suoritukseen, nolla tuntuu lähes mahdottomalta tavoiteltavalta! Totuus kuitenkin on, ettei sen pitäisi meille olla sen mahdottomampaa kuin muillekaan.

Tarkemmin ajateltuna on myös melko epäreilua koiraa kohtaan ikään kuin viedä siltä jo etukäteen mahdollisuus onnistua omalla asennoitumisellaan. Voisko tässä ollakin se avain oikeanlaisen ajatustavan löytymiseen? Vaikka itseä kuinka epäilyttäisi, pitäisi jostain löytyä se asenne, että koiralle on annettava mahdollisuus! Jos se mokaa, sitten se mokaa ja voi taas miettiä oliko virhe ohjauksessa vai koirassa, mutta jos itse on jo etukäteen päättänyt, että "no tää on just semmonen kohta jossa se aina pudottaa riman" niin silloin todennäköisesti myös oma ohjaus tällä kyseisellä esteellä on erilaista kuin treenitilanteessa ja voi jo siten vaikuttaa koiran suoritukseen. Ehkä yritänkin seuraavissa kisoissa psyykata itseni vaihteeksi sellaiseen mielentilaan, että me lähdetään Lucan kanssa radalle tasavertaisina kilpakumppaneina. Jos minä teen osani oikein ja luotan siihen että Luca tekee sen minkä pystyy niin tuskin se ainakaan vähempää tekee, vai? :)

Trio Niskalaukaus Mouhijärven treeneissä

ProCaniksen Marko sai meidät kaikki sisarukset keskiviikkoillan ratoksi ohjattavakseen agilityreeneihin:) Hyvin se kuitenkin siitä selvisi!

Rata oli kiva, alussa vähän haastavampi ohjauskohta, jossa kakkoselle lähetettiin melko kaukaa samalla jo itse liikkuen eteenpäin, kolmoshypylle leijeröinti jonka jälkeen vielä melko tiukka veto neloselle:) Kuulostaa kirjoitettuna sekavalta, mutta itseasiassa se sujui vallan mallikkaasti Lucapojalta! Kontaktit mätti taas jotenkin. En muista tarkalleen miten mutta oli siellä hiipimistä, lentokeinua ja mitä kaikkea, ärsyttävää!! No niihin ei kuitenkaan nyt jääty jumittamaan vaan tehtiin muuten tosi kivaa rataa. Sekä vastakäännöksessä, että "kauempaa tehdyssä niistossa" tai voisko sitä sanoo jonkinlaiseksi takaakierto-valssiksi(?) Marko korjasi mulle sitä suuntaa, jota kohtaan teen ohjauksen. Eli siis vielä selkeämmin se oma ohjaus kohti sitä paikkaa, mistä haluan koiran ponnistavan hypylle. Tämä on sellainen juttu jota oikeasti LUULEN aina miettiväni melko tarkkaan ja jota myös painotan paljon omille koulutettavilleni, mutta näköjään siinäkin on vielä tarkistettavaa.

Markolta ohjeeksi kontaktivammaisuuteen sain tehtä treenejä niin, että harjoitus loppuu aina kontaktille, josta palkka. Se on kyllä täysin totta, että en lähes koskaan palkkaa Lucaa suoraa kontaktin jälkeen, vaan usein sitten siihen otetaan vielä ainakin yksi seuraava este perään vapautuksen jälkeen.. No nyt minä sitten näppäränä tyttönä torstai-illan itsenäisessä treenissä lopettelinkin kaikki pätkät kontakteille palkkaamalla, ja hyvinhän ne nyt toimi! Enemmänkin ne on nyt kuitenkin olleet siellä jumituslinjalla, että hirveän varovaisesti menee kontaktin, eli ehkä siitä viime sunnuntain raivoamisesta jäi kumminkin joku herne sinne pääkoppaan pyörimään. Toivottavaa ainakin olis! Otin myös kannustusta mukaan kontaktille, että sain sen tulemaan ne mahdollisimman lujaa alas ja se tuntui tuossa mielentilassa auttavan. Asia on taas todennäköisesti täysin päinvastainen sunnuntain kisaradoilla, mutta katsotaan mihin tämän viikon harjoitukset on vienyt, vai onko mihinkään.

Kyllä toko on mukavaa!

Me on varmaan nyt kyllä reenattu ja touhuttu liian tiheeseen tahtiin kun tuntuu, että vaikka kuinka yritän päivittää blogiakin ajantasalle niin eihän se pysy perässä millään! Huolestuttavaa treenin paljoutta:)

No ei nyt sentään, mutta tiistaina oltiin kumminkin Marjan ja R&R:n kanssa tokoilemassa, ensimmäistä kertaa uudessa Marjan bongaamassa paikassa erään koulun pihamaalla ja hyvä paikkahan se oli reenailla!  

- ensialkuun häiriöseuraamista: En tiedä oliko Marja sitten Lucalle pienempi häiriö vai mitä, mutta ihan huomattavasti edistyneemmin kesti kohtuullisia häiriöitä, eli ohi kävelyä, lelun heiluttelua kädessä ja sen sellaista. Aluksi yhden kerran herpaantui keskittyminen, mutta muuten ei kyllä vilkuillutkaan sinne suuntaan. Tosi lyhyitä pätkiä ja nopeasti palkkaa häiriön kestämisistä, eli ei tehty liian rankaksi pikku-aussin päänupille tehtävää:) Uskoisin, että koirallekin jäi hyvä mieli tästä!

- sitten ruutua: Sinin ohjeilla reeniä, eli lähetyksiä ruutuun, joka on käyty ensin merkkaamassa. Sivulta ja itse puolivälissä seisten. Ihan hyvältä se alkaa vaikuttaan, varmaankin matkaa saisi alkaa pikkuhiljaa pidentämään, joskin sitä jo jonkin verran oon tehnytkin. Palkkauksen ajankohdan kanssa täytyy vaan olla todella tarkkana, koska yhdestäkin liian aikaisesta palkasta se kyllä tyssää just ruudun etureunalle ja kääntyy odottaan lentävää palloa.. :) Toki siellä on vielä aavistus myös mukana sitä reunamerkkien suuntaan hakeutumista, mutta uskoisin että tämän tyylin myötä se pitäisi jäädä pois, koska nyt ruutuun ei mennä ikään kuin etsimään mitään (kosketusalustaa) vaan ajatuksena koiralle pitäis kehittyä se, että mennään niiden törppöjen keskelle..

- ja vielä metallinoutoa Ronin isommalla metallikapulalla. Tämä on kyllä jäänyt täysin paikalleen junnaamaan.. Jostakin syystä se on todella vaikeaa se kapulan pito. Nyt meni hyvin lentävän kapulan perään ja tarttuikin siihen epäröimättä, mutta pito on todella huonoa ja löysää... En luota yhtään siihen etteikö saattais pudotella sitä ihan miten sattuu matkan varrelle, tosin nyt otin nopeita palkkoja joten sitä ei ehtinyt tapahtua. Metallikapulan pitoharjoitukset lopetin jossain vaiheessa sen takia, että siihen saisi lisää sitä intoa vauhtinoutojen kautta, jolloin myös se pitoasento voisi napakoitua vähän kuin itsestään, mutta niin ei kyllä ole käynyt. Marjan kehotuksesta otettiinkin vielä muutama pitoharjoitus ihan yksittäisillä askelilla tai sivusiirtymillä ja kylläpä oli vaikeaa! Eikai siinä siis auta muu kuin ottaa taas ihan pelkät pitoreenit kehiin.. Toivottavasti vaan nää puolihuolimattomat kapulan pidot ei nyt sitten leviä myös puukapuloiden puolelle! Se tästä vielä puuttuiskin.. Hui!